Tikru-Ihaa: Alkuun kun on päästy, niin antaa mennä vaan…

Aikuisten oikeesti alkuun

Tämähän lähti käyntiin paremmin, kuin olisin ikinä voinut kuvitella! Aloitimme vaatteista, joita tosissaan on kertynyt enemmän kuin laki sallii. Ja jostain syystä oli helppoa luopua niistä, vaikka aiemmin pihtailin ja kuvittelin myyväni suurimman osan. Aina kun emmin jotain pitempään, Maria auttoi kysymyksillään päättämään, mitä teen.

Nyt kierrätykseen lähti 3 pientä jätesäkillistä vaatetta + yksi muovipussillinen henkareita. Tämän lisäksi pakkasimme 8 suurta kassillista (tyyliin Ikea) siistimpiä vaatteita, jotka menevät haluamaani hyväntekeväisyyteen. 

Mies oli niin tyytyväinen, että halusi heti viedä nuo kierrätyskeskuksen säkit pois. Näkyy oikeasti vapautuneena tilana huoneessa. Lattialla pääsee kävelemään kompastelematta ja tankotilaa vapautui niin paljon, että nyt saan esille ne mitä halusinkin. Sain sovittua myös tuon suuremman lastin viemisestä, joten nyt täältä on oikeasti lähtenyt kamaa pois niin että sen huomaa! Siivooja saa slaagin seuraavalla kerralla, varmaan luulee että täällä on käynyt varkaita… 😉 

Seuraavaksi aion pyytää ystäväpiirin naispuolisia tutkailemaan, josko heille tai heidän lapsilleen löytyisi jotain aarteita. Mikäli siistejä jää, yritän myydä itse tai laitan uuden satsin hyväntekeväisyyteen.

Kävimme läpi puolen seinän mittaisen ja parimetrisen avohyllykön lähes kokonaan. Sieltä löytyi kaikenlaista mitä en edes muistanut. Toistaiseksi kotiin jäävät asiat on vasta karkeasti jaoteltu, niiden kimppuun pitää käydä toisella kertaa. Maria huomioi jaksamiseni tosi hyvin ja piti huolen tauoista. Veden ja hedelmien turvin jatkoimme urhoollisesti urakan sopivaan malliin ja lopuksi sovimme jatkosta.

Puhdistusta myös sisäisesti

Vielä suhtaudun varovaisen toiveikkaasti koko huushollin järjestykseen, mutta hyvään alkuun pääsimme. Se tuntuu myös päässä. Olin raivauksen jälkeisenä päivänä ystävän luona vyöhyketerapiassa ja keskustelimme aiheesta. Ympärillä olevat ylimääräiset tavarat ja asiat kuormittavat ja vastaavasti kun niistä pääsee eroon, myös itseä helpottaa. Hän sanoi myös että elimistöni on ”täynnä roskaa”. Tässä rinnalla yritän siis päästä myös kehon puhdistuksessa eteenpäin.

Tähän asti kaikki on vaikuttanut sekaiselta vyyhdeltä, josta ei löydy päätä eikä häntää, vain umpisolmuja. Nyt tuntuu, että ensimmäiset solmut on saatu auki ja vyyhden keriminen on alkanut. Toivon jaksavani ja pystyväni jatkaa alkamallamme tiellä itsekseni tässä välillä ja uudella raivauskerralla pääsisimme jo jonkin toisen nurkan kimppuun. Esimerkiksi kaivaisimme esiin sen toisen sohvan olohuoneessa…

Mainokset

Tikru-Ihaa: Ryhtymisen vaikeus

Ajatukset ja teot
Mieli sanoo yhtä, teot toista. Miksi ryhtyminen oikean suuntaisiin tehtäviin on niin kovin hankalaa?? Tiedän hyvin mitä pitäisi tehdä, mutta en saa aikaan.

Ei niin että haluaisin kodistani mitään lehtien sivuilta löytyvää steriilin persoonatonta tilaa jossa eivät näy asumisen jäljet tai eletty elämä lainkaan.

Selityksen makua?
Taloyhtiössämme oli remontti, jonka aikataulut venyivät ja paukkuivat moneen kertaan. Jostain syystä se kertautui myös sisälle asuntoon. No, tietysti parvekekalusteet ja muut sisustusesineet täytyi ottaa pois ja sijoittaa väliaikaisesti sisälle. Ei sen silti pitäisi olla tekosyy tavarakaaokselle. Mutta kun parvekepenkki oli sisällä, sen(kin) päälle tuli laitettua kaikenlaista.

Keskeneräisyys rasittaa
Pitkittynyt remontti ”antoi luvan” sitku-ajatteluun: Sitten kun remontti on ohi ja kalusteet saa laittaa takaisin parvekkeelle. Sitten kun siivooja tulee niin laitan tämän tai tuon. Ei nyt vielä kannata kun ei voi tehdä sitä tai tätä vaihetta.

Liian iso pala haukattavaksi?
Urakka vain tuntuu kerta kaikkiaan liian isolta ja lamauttavalta heti alkuunsa. Sitä vain työntää sekä ajatuksissaan että tekemisissään koko ajan tuonnemmaksi, vaikka hyvin tietää että sopivaa hetkeä ei tule, se tehdään. Mutta kun tuntuu ettei minusta ole tekijäksi, ainakaan yksinäni. Yhdessä tehden sitä vastoin yleensä tapahtuu ja se voi olla jopa mukavaa.

Maria: Poisheittämisen tuskaa

Avainsanat

, , , ,

Rouva U. lähestyi minua seuraavan sisältöisellä sähköpostiviestillä:

Ymmärrän hyvin, miten turhan tavaran poistaminen kodista lisää elämänlaatua. Osaan analysoida jossain määrin syitä, miksi meille kertyy kaikenlaista. Osa meille turhista tavaroista löytää uuden osoitteen pienehköllä vaivalla, mutta yksi on minulle mielettömän vaikeaa: tavaran roskiin (kaatopaikalle) heittäminen! Tunnen kamalan huonoa omaatuntoa kaikesta roskiin laittamastani ja siksi meillä roikkuu pelejä, joita ei voi kierrättää, kun joku osa puuttuu tai kaapissa voi olla epäsopivia alusvaatteita, kun eihän niitä kukaan käyttäisi. Varmaan kuormitan myös hyväntekeväisyyskirpparin lajittelijoita tavaroilla, jotka he heittävät suoraan roskiin. Mistä saisin ekologisen synninpäästön?

Niinkuin näissä tavara-asioissa yleensäkin, et ole huolinesi yksin, rouva U. Olen huomannut, että juuri kaltaisesi – keskivertoa enemmän ekohenkiset – ihmiset kärsivät tavarapaljoudesta kodeissaan ja paljolti samasta syystä kuin sinä. Kaatopaikkojen kuormittaminen vain on vaikeaa. Vaikeaa se on minullekin ja mieluiten näkisin, että kaikki ihmisten kodeista vapauttamani tavara menisi hyötykäyttöön, vaikkapa uusiomateriaaliksi. Olisi aivan mahtavaa, jos emme täyttäisi kaatopaikkojamme enää, vaan jo tuotetut tavarat saisivat uuden elämän, ehkä eri muodossa.

Mutta nyt, kun toimivaa uusiomateriaalien kierrätysjärjestelmää ei ole, säästämmekö kaiken vain kodeissamme? Mitä odotamme? Sitäkö, että tavarat häviävät itsekseen? Että kaatopaikat tyhjentyvät? Pelastammeko maailmaa oman terveytemme ja hyvinvointimme kustannuksella säilömällä roskaa kotonamme? Kenen oloa helpottaa, että emme vie rikkinäisiä tavaroita kaapeistamme kaatopaikalle? Ostammeko isomman asunnon, että roska mahtuu komeroihin ja kellarivarastoihin?

Olisiko kuitenkin parasta tehdä rohkea, vaikkakin kipeä päätös, päästää kaatopaikalle kuuluvasta tavarasta irti? Jos se rasittaa omaa eloa, kumpi on tärkeämpää, oma hyvinvointi vai maailman tila? Mitä hyötyä on säästää tavaraa kodissamme, josta perikunta viimeistään kärrää sen kaatopaikalle?

Ja kaikkea ei todellakaan tarvitse laittaa sekajätteisiin. Rikkinäisen lautapelin pahvisen pelilaudan ja kotelon voi laittaa kartongin keräykseen, puiset nappulat ja muovipussit energiajakeeseen ja vain kovaa muovia olevat osat sekajätteisiin. Sekajätettähän ovat oikeastaan vain nahka, keinonahka, kumi, posliini ja PVC-muovi (noin karkeasti otettuna). Pääkaupunkiseudulla on hyvät mahdollisuudet vaikka itse kuljettaa energiajaetta HSY:n Sorttiasemille ja taloyhtiöhinkin alkaa kiitettävästi tulla energiajaeastioita.

Löysin tällaiset varsin perusteelliset jätteiden lajitteluohjeet netistä ja lähintä keräyspaikkaa voi katsoa www.kierratys.info

Paljonkohan sinun turhasta tavarastasi oikeasti onkaan kaatopaikalle joutavaa sekajätettä? Haluaisitko raportoida, rouva U.?

Tikru-Ihaa: Ostohuumaa ja omistamisen krapulaa

Ostamisen ihanuus – omistamisen pakkomielle

Jostain syystä tavakseni on tullut ostaa kaikkea paljon. Vaatteita, sukkahousuja, ruokaa, astioita, shampoota, siivoustarvikkeita, leffoja, musiikkia… – Kaikkea on tolkuttomat määrät.  Tarjouksista, kun halvalla sai…  Jääkaappi on useimmiten niin täynnä, että takimmaiset ja alimmaiset ehtivät mennä vanhaksi/pilalle. Joskus sieltä voi ”kävellä” jotain vastaan. Itse asiassa tarjouksen säästöt valuvat hukkaan kun joutuu heittämään roskiin. Ja se jos mikä on tuhlausta. Sekä itselle, että luonnolle.

Emme elinaikanamme ehdi katsoa kaikkia elokuvia jotka olen hankkinut. Tai kuunnella sitä määrää musiikkia, joka löytyy cd-hyllystä. Ja silti on pitänyt ostaa koko ajan lisää. Tietokoneen ja tv:n lisävimpaimia on myös kiitettävästi, samoin erilaisia talouskoneita. Innostun helposti erilaisista asioista, mutta alkuhuuman mentyä vehkeet jäävät nurkkiin. Joskus ne voivat jäädä avaamatta pakettiin tai tyssäävät viimeistään kun pitäisi lukea käyttöohje…

Kirppikset ja Second Hand, kirjat ja uudet harrastukset

Minun on vaikea sivuuttaa kirpputoreja tai Se cond Hand –putiikkeja. Teen niistä mielestäni hyviä löytöjä. Ja toki olen niistä hyötynytkin. Monet vaatteistani ja kodin tekstiileistä ovat sellaisista kotoisin. Lisäksi kun mielelläni pukeudun sävy sävyyn ja haluan asuihini vaihtelua, on kaapeissani väkisinkin valikoimaa. Tosin, siellä on taas sellaisia jotka ovat säilytyksen aikana kummasti ”kutistuneet”…

Kirjat ovat hankala tapaus. Olen nimittäin saamaton ja kirjastosta lainatessani uusin kirjoja moneen kertaan kun en ehdikään/jaksakaan niitä lukea. (Kerran yksi kirjastotädeistä antoi asiasta palautetta, ettei pitäisi ottaa kovin montaa teosta kerrallaan ”päivähoitoon”.)  Sitä paitsi jotkut opukset ovat sellaisia, joihin haluaa palata tai joita käyttää kuin työkirjoja tai hakuteoksia. Siksi mieluummin hankin ne omaksi jos mahdollista.

Eikä tämä tähän lopu. Kun ryhdyn johonkin uuteen, menen siinäkin taas liiallisuuksiin. Viimeisimmät villitykset liittyvät askarteluun. Opin uusia tekniikoita ja halusin ne opittuani ryhtyä tekemään myös kotona. Ja taas piti ostella kaikenlaista materiaalia ja tarviketta, kassikaupalla.


Syiden pohtimista

Ostaminen tuo hetken mielihyvää. Mutta ostettu tavara voi jo kotona olla rojua ja alkaa katumuskrapula. Aina ei saa edes palautettua. Joskus ostaessani halvalla kuvittelen saavani vaikkapa myytyä hiukan paremmalla hinnalla. Isäni oli kauppamies, jolla oli aina varastossa jotain myytävää. Hän otti myös talteen sellaista mitä muut hylkäsivät. Olisiko siis osittain joko verenperintöä tai opittua?

Yksi syy ostamiseen on todennäköisesti kaksisuuntaisen mielialahäiriön hypomaaniset vaiheet. Silloin tulee osteltua impulsiivisesti asioita. Olen myös innokas antamaan lahjoja ja ostelen asioita/tavaroita toiset mielessäni. Kun kuitenkaan maut eivät aina käy ihan yksiin, jää monesti hutiostoja käsiin.

Jossain lohdutettiin, että tekeväthän firmatkin virheinvestointeja. Siinä on vain sellainen ero, että ne pystyvät tekemään verotuksessaan poistoja ja vähennyksiä – tai kenties realisoimaan.

Kauppamiehen tytär

Olen minä ollut muutamaan otteeseen myymässäkin tavaroitani. Myöntää täytyy, että itselläni on ollut epärealistiset odotukset tavaroitten jälleenmyynti-arvosta.  Vaikka jotkut asiat ovatkin olleet hankittaessa kalliita, se ei silti takaa että niistä saisi murto-osaakaan kun yrittää myydä.  Kun kuitenkin osa-aikatyöläisen tulot ovat melko pienet, niin toivoisi jotain korvausta saavansa.

Mielestäni arvokkaampia asioita tai isompia tavaroita olen laittanut Huuto.Netin sivuille myyntiin. Onhan siinä oma vaivansa kuvata, kuvailla ja seurata ja sitten saattaa kauppa loppuun jos niin onnellisesti käy. Mutta jokainen myynti tuntuu pieneltä voitolta, eurojen määrästä riippumatta.

Maria herätti kuitenkin ajatuksen hinnan laskemiseksi omalle ajalle ja työlle: Onko todella sen arvoista nähdä niin paljon vaivaa kamojen vuoksi??

Luopuminen pikkurahalla tai ihan ilmaiseksikin on joskus jopa helppoa, kerään välillä muutaman kassin paljoudestani ja laitan miehen mukana kierrätyskeskukseen. Tai jos ystäväpiirissä joku on jotain vailla, niin tarjoudun etsimään ensin meiltä. Monet osaavat jo itse kysyä olisiko minulla… Pesästä lentävät nuoret tai erilleen muuttavat ovat usein saaneet ensiapua kätköistäni. Ja jokaisesta lähtevästä kassista/esineestä puolisoni on mielissään…

Toisten apu

Sisarukseni ovat monestikin tarjoutuneet apuun, mutta heidän käsityksensä sortteeraamisesta olisi iskeä suurin osa jätelavalle, ja mieluummin niin, etten itse olisi paikalla lainkaan. Se taas ei ole minun käsitykseni auttamisesta.

Pariin otteeseen on ollut myös ystäviä auttamassa tavaroitten järjestämisessä, mutta jos/kun tilanne on kohta samannäköinen, ei se kovin pitkään inspiroi auttajia. 

Suku seuraa sivusta mielenkiinnolla miten tässä käy. Luulenpa että nuoremmat sisarukseni suhtautuvat asiaan skeptisesti. Äiti on onneksi ollut kannustava, ellei suorastaan päällekäyvän innokas.

Tunteet pelissä – erotuomari mukaan

Tavaroihin liittyy muistoja ja usein myös tunnesiteitä. Joskus ne tulevat niin syvältä tai niin kaukaa, ettei niitä edes tunnista. Lapsuudesta? Vanhemmilta? Mistä lie opittuja tai poimittuja. Lohtua kolhuihin? Korvikkeita?
En saa täältä mitään mukaani kun aika jättää. Niin kuin joku viisaampi on sanonut: ”käärinliinoissa ei ole taskuja”.

Puoliso on kuulemma jo luovuttanut, mutta lupautui silti auttamaan prosessissa. Jos ei muussa niin kuljetuksessa ja kantamisessa. Hyvä niin.  Vaikka oli lähellä sinun-minun tavarat  -tukkanuottasille ryhtyminen. On helppoa syyttää  toista tai vedota siihen ettei toinenkaan… Nyt emme etsi helppoa tietä, vaan toimivaa. Ehkä siksi on parempi että tulee neutraali ulkopuolinen auttamaan sortteerauksessa.

kevennyslinkki 

Laihalle kukkarollehan tämä käy, kun ammattilaisen kanssa tekee töitä, mutta toivon mukaan asiat myös tapahtuvat tehokkaasti ja tuloksia alkaa näkyä. Se jos mikä kannustaa jatkamaan. Josko siten pääsisi lähemmäksi unelmiaan.  – Ja onneksi on kotitalousvähennys!

Tikru-Ihaa: Meriselityksiä kotitöistä…

Kotitöiden ihanuus ja kurjuus

Maria herätti tupatarkastuksen aikana monia ehdotuksia ja kysymyksiä, ensimmäisen niistä jo yhden keittiön kaapin avattuaan. Tavarat kaapissa olivat kyllä järjestyksessä, mutta niitä oli paljon. Voisimmeko siis alkaa käyttää pussikeittoja ja muita varastoituja ruokia, näkyisi kenties ruokalaskussakin.

Olen siinä mielessä ”toimintakyvytön”, ettei minulta onnistu normaalit kodin työt, kuten esimerkiksi ruuanlaitto. Syömme siis paljon valmisruokia ja eineksiä. Tiskikoneen täytöstä ja tyhjäyksestä selviän suht´ sutjakkaasti, samoin pyykin pesusta. Jälkihuolto onkin sitten toinen juttu. Silitettäviä kertyy läjäpäin odottamaan tekijäänsä. Siivous, no se on jäänyt vähiin.

Siivous on sitä paitsi melko hankalaa ja väsyttävää, jos ensin joutuu siirtelemään tavaroita alta pois. Monta vuotta haaveeni oli palkata siivooja avuksi ja jossain vaiheessa sen vihdoin toteutin. Kerran pari kuukaudessa luonamme käy siivousliikkeen pelastava enkeli. Mutta, mutta… siivouspäivänä minun aikani kuluu edelleenkin tavaroita siirrellessä, jotta hän saa edes enimmät siivottua. Meillä onkin sopimus, ettei tarvitse siirtää mitään vaan siivota vapailta alueilta. Oikein odotan sitä aikaa, että siivooja pääsee tekemään työnsä itsenäisesti ja ilman esteitä. Josko vaikka vihdoin kirjatkin imuroitaisiin vuosien pölystä.

Olisikohan kaikkeen tähän jotain oikotietä?

Ruokaostokset ja –varastot

Suunnittelemattomuus ruokaostoksissa kostautuu. Kaupassa ei muista mitä kotona jo on ja varastot kasvavat. Toisaalta vanhemmasta päästä alkaa päiväykset olla jo terveydelle vaarallisia tai ainakin kyseenalaisia. Sitten on vielä kerrostalon kylmäkellari: Useimmiten en edes muista sen olemassaoloa. Mehuja siellä on ties miltä vuodelta ja eräänkin kerran löytyi vanhoja perunoita joissa oli suunnilleen 20-30 cm pitkiä ituja…

Muistan erään terapeutin ihmetelleen ruokien hamstrausta kotiin. Kaupathan ovat lähes vuorokauden ympäri auki, joten pitäisi pärjätä pienemmillä kotivarastoilla. Herätti jopa kysymyksen pakastimen tarpeellisuudesta… Mutta entäs jos sitten tahtoisikin jotain, eikä halua/ehdi/jaksa lähteä sitä kaupasta metsästämään. Saatikka sitten vaikkapa kipeänä – tai masentuneena.

Kuin itsestään täyttyvät tasot

Jostain kumman syystä vapaat pinnat alkavat täyttyä. Näin käy esimerkiksi keittiön työtasoille. Vaikka vähän väliä koettaisi laittaa tavarat järjestykseen, niin jostain syystä kasaantuminen on toistuva ilmiö. Sitä paitsi, mihin sitä työntäisi kaikki tyhjentyvät pullot, purkit, metallikeräykseen kuuluvat asiat jne. Normikeittiössä kun ei ole kovin montaa kierrätysastiaa (tai tilaa niille). Munakennojakin säästän (ja niistä kertyy pino), koska laitan biojätepussiin palasia kuivikkeeksi imemään enimmän kosteuden esim. kahvinporoista.

Puolipitoisten vaatteiden ongelma

Joskus mietin, tuottaako muille ongelmia dilemma osin käytetyistä vaatteista: Pidät vaatetta päivän, se ei ole vielä likainen niin että sen tarvitsisi pestä, mutta se ei myöskään ole puhdas, joten sitä ei voi laittaa kaappiin. Erityisesti tämä koskee hyllyyn viikattavia vaatteita. Koska tällaisille puolipitoisille vaatteille ei ole omaa paikkaa, ne usein päätyvät kasoina tuolille, lattialle tai vaikkapa oven päälle. (Kokeilin muuten joskus sellaista omilla jaloilla seisovaa henkaria, mutta se ei minulla toiminut.)
 –Vihjeitä ongelman ratkaisuun vastaanotetaan…

Jouluksi kotiin, kolme yötä jouluun ja koti kunnossa!

Tänään olin viimeisen kerran auttamassa asiakastani pääsemään jouluksi ”uuteen kotiin”. Koti on siis sama, mutta näyttää suhteellisen erilaiselta kuin kuukausi sitten, kun kävin siellä Tupatarkastuksella. Tavararemontin seurauksena huoneet ovat käyttö- ja jopa upeassa esittelykunnossa. Projektissa meni neljä kuuden tunnin työpäivää. Neliöitä vapautui todella paljon. Olohuoneessa ollut sänkyhän siirrettiin makuuhuoneeseen jo ensimmäisellä raivauskerralla, joten olohuone sai olohuoneen olomuodon 🙂

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä hyvin järjestettyä uutta vuotta!

Maria

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tikru-Ihaa: Purujen pöllytys jatkuu…

Kotiläksyt

Sain luettua ”Kaaoksen kesyttäjän” ja hiljalleen muhineet haaveet saivat polttoainetta. Mutta aivan kuten joku toinen raivari blogissaan kirjoitti; teoriassa kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta se toteutus…

Pitäisikö sittenkin aloittaa kalenterista ja ajankäytöstä? Tuntuu ettei oravanpyörää saa muuten pysäytettyä ja vaihdettua toiselle vaihteelle. Juuri nyt on taas niin monta rautaa tulessa, ettei ehdi kuin väistelemään polttavimpia juttuja.

Olen joka tapauksessa kypsymässä luopumisen suuntaan. Ehkä on ihan hyvä, että raivaukseen on vielä aikaa, ehdin valmistautua tilanteeseen.

 Info- ja tavaraähky?

Mitenkä tässä yleensä pääsi näin käymään? Ainakaan omasta mielestäni en ole aina ollut rojunkerääjä ja kotini on ollut hallittavissa. Toisaalta, tarjolla oleva tavaran, informaation ja valintojen määrä on koko ajan vain kasvanut. Jospa se sitten meillä herkimmillä ihmisillä alkaa jossain vaiheessa mennä yli. Ei enää pysykään kaiken tasalla, koska ei osaa itse asettaa sopivia rajoja. Elämme yltäkylläisen ”seisovan pöydän” ääressä, jossa on loputtomiin valintoja. Iskee valinnan vaikeus. Yhteen tarttuminen merkitsee muista luopumista. Alkaa jossittelu: Olisiko sittenkin pitänyt… Pitäisikö kuitenkin…

Päätöksenteko

Minulle päätöksenteko on ollut vaikeaa jo kauan, ellei jopa aina. En osaa esimerkiksi päättää voinko jotain laittaa pois vai pitääkö säilyttää, niin sitten mieluummin säilytän. Varmuuden vuoksi. Kaiken kirjeenvaihtoni. Opiskelukirjat, aineet, piirustukset. Vanhat tilinauhat koko työhistorian ajalta.  Mappikaupalla paperia. Mielialalääkkeiden myötä mm. vaatekokoni on muutamassa vuodessa muuttunut asteittain melko paljon ja kuitenkin olen säilyttänyt ison osan pieniksi jääneitä (tavoite-)vaatteita kaapeissani.

Tavarakaaoksen lisäksi sähköpostini pursuu viestejä ja tietokone dokumentteja. Lehtiä ei raaski heittää pois. Itse asiassa otan ”talteen” artikkeleita esim. Hesarista ja pankkien sekä kauppojen asiakaslehdistä ja kuvittelen ehtiväni ne joskus lukea. Säästän myös sunnuntai-Hesarin sarjakuvat. Miksiköhän?? Kaikkeen ei millään riitä aikaa – eikä tilaa.

Ongelman siirtäminen tuonnemmaksi: Poissa silmistä – poissa mielestä?

Päänupin lisäksi täyttyivät kirjahyllyt ja vaatekaapit, vinttikomero, lopulta yksi huone. Olohuoneen toinen sohva tuli vallattua jossain vaiheessa. Makuuhuoneen lattialle alkoi kerääntyä kasoja.
Kun kotona alkoi olla ahdasta, alettiin kuljettaa ylimääräisiä tavaroita ”tilapäisesti” autotallille varastoon. Lukuun ottamatta joitakin vaatimattomia kirpputorimyyntejä ja käytyjä Huuto.Net –kauppoja tavarat ovat siellä edelleen. Laatikoittain ja kasseittain.

Missä vaiheessa kuvittelen ehtiväni tehdä jotain näille ”poissa silmistä – poissa mielestä” -tavaroille? Etenkin, kun ne edelleen kummittelevat jossain mielen perukoilla tekemättöminä töinä.
Kaikki tämä kuormittaa henkisesti ja estää luovuuden vapaata virtausta sekä asioihin tarttumista. Tarvitaan voimakas sysäys, joka auttaisi ryhtymään työhön. Vielä muutama viikko niin siitä alkaa tulla totta!

Tikru-Ihaa: Purujen nyrjäytys nykymuodosta…

Lähtötilanne
Miksi valitsin nimimerkikseni Tikru-Ihaa? Koska (hypo)maniassa olen energinen ja positiivinen, masennuksessa flegmaattinen ja surumielinen.  – Ja välillä vähän molempia yhtä aikaa.
Masennusjaksoina vietän pyjamapäiviä sisällä, käymättä ulkona päiväkausiin ja pukematta päälleni. Hypomaniassa olen jatkuvassa liikkeessä, touhuilen kovasti, mutta en silti saa välttämättä mitään järkevää aikaan.

Nytkö pääsen aloittamaan uutta lehteä elämässä? Varovainen toiveikkuus on herännyt. Mutta pystynkö muuttamaan ajatteluani ja tapojani niin, että tästä tulee pysyvä muutos? Että sekaisesta varastosta oikeasti kuoriutuu koti?!

Sain aika paljon ”kotiläksyjä”: Ennen ensimmäistä todellista raivauskeikkaa minun pitäisi miettiä asioita ja kysymyksiä joita 1. käynnillä heräsi ja lukea loppuun Anne te Velde-Luoman kirja ”Kaaoksen kesyttäjä” jota olin jo itsekseni alkanut lukea.  Tupatarkastuksesta ja kirjasta on jo tullut monta ahaa-elämystä ja koska pidän kirjoittamisesta, olen alkanut tosissani kirjaamaan asioita muistiin.
(Suokaa anteeksi, jos toistan muita kirjoittajia, olen ihan uusi kasvo blogi-maailmassa, myös lukijana.)

MITÄ MINÄ HALUAN?   Se on aika olennainen kysymys, sillä tiedän omasta kokemuksestani, että jos on halua, löytyy keinot. Oikeasti. (– Ainakin niin on käynyt aiemmin elämässä, miksei nytkin?!)
Haluanko kotiini vähemmän tavaraa, enemmän tilaa? Luulisi tietysti vastauksen olevan ilmiselvän. Vielä kun saisin sen todelliseksi itsellenikin.

Jos aloittaisin alusta eikä minulla olisi mitään, millaisen kodin haluaisin? Mitä haluaisin kotiini? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin mietin nyt omia vastauksiani. Ja sitten on alettava toimia sen suuntaisesti. Vauvanaskelin, oikeaan suuntaan. Ja jos – tai pikemmin kun – repsahdan, niin huomenna on aina uusi päivä ja voin jatkaa oikeaan suuntaan.
Miten helpolta se kuulostaa, mutta kun on vuosia tehnyt toisin, toteutus ei varmasti tule olemaan ihan helppoa. Ei tämä tavarakaaos ole hetkessä syntynyt, joten ei sen järjestäminen voi myöskään tapahtua hetkessä.

Kohtuus kateissa
Siinä se on: Mihin ikinä ryhdyn, menen liiallisuuksiin: ajankäytössä, tekemisessä, ostamisessa, elämässä…

En osaa lopettaa tai laittaa rajoja. Laitoin kyllä mainoskiellon postiluukkuumme, mutta se ei estä minua itse kantamasta kassitolkulla esitteitä esimerkiksi messutuliaisina. Vaikka menisin ruokakauppaan listan kanssa, tulen todennäköisesti takaisin isomman lastin kanssa. Impulssiostoksia.

Löysin nettipelit ja aloin pelata, en malta lopettaa. Jään koukkuun. (Eivätkä ne siis ole mitään rahapelejä, vaan ajanvietettä.) Mies on välillä käärmeissään kun ei pääse väliin edes sähköpostejaan lukemaan. Lähdin mukaan naamakirjaan ja nyt pitää käydä vähän väliä lukemassa mitä muut puuhaavat ja päivittämässä omaa profiilia. Voin siis ihan kepeästi (no, tietysti tuntuu kropassa välillä kun vain istuu nököttää samassa asennossa) roikkua netissä tuntitolkulla päivittäin ja kaikki muu jää. – Ja kuitenkin elämässä on paljon muuta, tärkeämpää.

Toisaalta minulla on tiukat säännöt itselleni siitä, miten jotkut asiat täytyy tehdä. Ja jollen ehdi/jaksa asioita viimeisen päälle tehdä, ne saavat sitten mieluummin jäädä tekemättä. Tästä syystä (ainakin osittain) tavarat kaapeissani ovat melko hyvässä järjestyksessä (ne joille on selkeä paikka päätyvät paikalleen), mutta kaikki kaapista ulkona on kaaoksessa. Täydellisyydentavoittelu on epätäydellisen ihmislapsen pahimpia vihollisia!

Jospa tämän kaiken voisi ottaa huumorilla

Maria: Kaksi Raivaria

Olen kyllä onnekas ihminen. Pidän blogia ja ihmiset haluavat tuottaa sisältöä blogiini 🙂

Sekä ”Tikru-Ihaa” että ”Raivari-Rita” olivat kiinnostuneita blogikirjoittamisesta ja samalla uuden taidon oppimisesta. Molempia käyn  auttamassa ja he raivaavat itsekseen väliaikoina.

Tikru-Ihaa ei halunnut kuvia kodistaan blogiin ja hänen osuutensa on nimenomaan pohdiskella tavarafilosofiaa. Ritalla taas pysyy kamera kädessä, joten kuvia lienee luvassa. Hänellä on myös upeat kierrätysjärjestelmät kodissaan. Saisimmekohan niistäkin kuvat? Toivotaan niin.

Tervetuloa molemmille ladyille! Toivon, että tavaravuorten kanssa kamppailevat kohtalotoverit saavat lohtua ja vertaistukea Tikru-Ihaalta ja Ritalta!

Jouluksi kotiin, eteisen kaapit ja keittiö

Tämänpäiväinen rupeamamme alkoi viime viikolla kesken jääneestä eteisestä ja sen isoista liukuovikaapeista. Kuten yhdestä ennen-kuvasta näkyy, liukuovet eivät auenneet kunnolla (syylliseksi osoittautui pesulan henkari, jonka saimme ujutettua pois kaappien tyhjennyttyä). Kaapit olivat siis lähinnä tavaroiden hautausmaa, jonne jouduttuaan niitä ehkä kaivattiin, mutta ei enää löydetty. Emäntä teki monta iloista löytöä matkan varrella. Tavaroiden kadottamisen lisäksi kaappi oli myös kutistanut vaatteita, joten melko paljon lähti kirpputorille ja huonompikuntoisia energiajakeeksi. Laitoimme tavoitevaatteet pariin laatikkoon toiseen kaappiin ja nyt eteisen kaapisto on valmis vastaanottamaan uusia ja sopivankokoisia hankintoja.

Kaappien lisäksi aikaa jäi keittiön tasojen raivaamiseen. Emäntä on itse tehnyt paljon työtä kaappien ja laatikoiden raivaamisessa eli niihin meidän ei tarvinnut kajota.

Ensi viikolla sukellamme olohuoneeseen ja tavoitteemme ”Jouluksi kotiin” on hyvin lähellä toteutumistaan. Katsotaan, miten meidän käy.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tikru-Ihaa: Aika aloittaa raivaus… – korvien välistä

Jo pitkään olen ollut tietoinen, että oma tilanteeni on karannut lapasesta tavaran keruun ja järjestyksen puutteen suhteen. Sosiaalinen elämä on aikoja sitten supistunut käynteihin ystävien luona tai muualla, koska kotiin ei ole kehdannut toisia kutsua.

Kuka minä olen?
Kahden (ainakin numeroissa) aikuisen taloudessa, keski-ikäinen naispuolinen, osatyökykyinen (= lue osatyökyvyttömyyseläkkeellä) mielenterveyskuntoutuja (kauniimpi sana mielialahäiriötä tai mielitautia sairastavalle). Sairauteni nimi on kaksisuuntainen mielialahäiriö. – Ja todennäköisesti myös pakko-oireinen häiriö hamstraamiseen.

Nyt joku alkaa nyökytellä malliin ”mitäs minä sanoin” tai ”pitihän se arvata”. Mutta uskoisin, että minulla on myös kohtalotovereita teidän lukijoiden joukossa.

Taustaa
Olen perheestä, jota nykytermein kuvattaisiin suurperheeksi. Tosin meitä oli kolmessa polvessa; isovanhemmat, vanhemmat ja lapset. Silti. Tavallaan se oli rikkaus, mutta asialla oli varmasti myös varjopuolensa.

Lapsuudenkodissa elettiin niukkuudessa. Silloin oltiin kaikessa säästäväisiä ja kierrätettiin, otettiin kaikki talteen varmuuden vuoksi. Elämä oli melko yksinkertaista emmekä hirveästi kaivanneet muuta, koska emme paremmasta tienneet, ainakaan ihan nuorina. Joskus teini-iässä alkoi kaivata juoksevaa vettä, suihkua ja sisävessaa. – Ja kaikkea sitä, mitä toisilla oli, meillä ei.

Isä meni pisimmälle säästäväisyydessä ja talteen keräämisessä. Hänen kuoltuaan suuri osa tavaroista kuitenkin päätyi kaatopaikalle…
– Minä en halua (tässä asiassa) samanlaista elämää, enkä jättää jälkeeni toisten siivottavaksi rojua.

Itse asiassa olen jo pidempään muhitellut asiaa mielessäni, mutta tilanteen kaoottisuus ja urakan valtavuus on estänyt tähän saakka aloittamasta. Tai no, pari aloituksen tynkää on toki ollut, mutta ne ovat katkenneet alkuunsa kuin kanan lento.

Ammattiapua
Marian bongasi ensin äitini. Minä vasta katselin tv:stä 4D:n Himohamstraajia ja olin kyllä tunnistavinani itseni. (Tosin sekaista meillä voi olla, muttei likaista, toivottavasti.) Äiti kertoi ammattilaisesta, joka tulee kotiin ja yhdessä järjestetään tavarat. Lempeästi, kuulemma, asukkaan ehdoilla.
– Olin toki alussa skeptinen, mutta sitten lähdin netistä etsimään lisää tietoa aiheesta. Löysin vain muutaman suomenkielisen linkin ja sitä kautta löytyi Ordinare ja Maria.
Niin, ja muutama aiheesta kirjoitettu kirja: yhden lainasin kirjastosta, pari ostin verkkokirjakaupasta omaksi.

Professional Organizer Maria Laitinen tuli kotiini tupatarkastukselle torstaina, 9. joulukuuta 2010.

Haa. Tästä se alkaa… blogin pito. Raivaaminen. Uusi vaihe elämässä. Elämänmuutos.

Oli todella mukava ensikohtaaminen Marian kanssa. Tätä vartenko tartun asiaan vasta nyt?
Mikä ihmeen professional organizer? (ammattiraivaaja, raivausammattilainen, järjestelyammattilainen?)
– Tarvitsenko sellaista? Jos näkisit paikan, jota kodiksemme kutsun, tietäisit vastauksen…

Korkea aika alkaa tehdä tilaa, sekä ajatuksille että elämiselle.

Nyt tilanteeseen on tulossa muutos: Raivauksen aloituspäivä on jo sovittu tammikuulle ja sitä ennen valmistaudun miettimällä herätettyjä ja heränneitä kysymyksiä ja lukemalla kirjoja, jotka aiheesta hankin. Ongelma on syntynyt hitaasti pitkän ajan kuluessa, joten se tulee myös viemään aikaa. Purujen tuuletus on kuitenkin jo alkanut. Tulette siis kuulemaan lisää minusta…

Jouluksi kotiin, eteinen

Tänään oli vuorossa eteinen. Sinne oli kertynyt kaikenlaista ja emäntä toivoi, ettei sisään tullessa tarvitsisi kompastella. Kierrätyskeskuksen auton hän oli saanut tilattua juuri tälle päivälle. Se vei mennessään vaatteita, makuuhuoneesta poistetun lastensängyn, luistimia, laukkuja ja kaikkea muuta tarpeettomaksi käynyttä tavaraa. Roskikseen meni mm. vanhoja kenkiä, koska minun mielestäni roskaa ei pidä kierrätykseen laittaa. Kehotan asiakkaitani laittamaan kierrätykseen vain sellaista, mitä itse voisivat kuvitella ostavansa.

Näkyvän osan lisäksi raivasimme liinavaatekaapin, tytön vaatekaapin sekä vaatehuoneen. Lattioilla olleet tavarat siis löysivät paikkansa kaapeista.

Eteiseen tulee pöytä pyykkihuollolle, koska sille ei ole ollut mitään kunnollista paikkaa ennen. Näin lattialle ei enää kasaudu likaista eikä puhdastakaan pyykkiä.

Jouluksi kotiin-projekti etenee hyvää vauhtia ja jatkuu ensi viikolla.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tietokoneavusteinen pikaraivaus

Tällainen statuspäivitys löytyi Facebookista, en siis keksinyt sitä itse (valitettavasti :))

Jos koti on vähän sekaisin, toimi näin:
1. Tee uusi kansio tietokoneeseen.
2. Anna kansiolle nimi ”sekamelskan kodista”.
3. Paina hiiren oikeata näppäintä poistaaksesi kansio.
4. Tietokone kysyy: ”Haluatko poistaa sekamelskan kodista kokonaan?”
5. Paina kyllä-nappia.
6. Nosta jalat pöydälle!

Jouluksi kotiin, makuuhuone

Viime viikolla kävin Tupatarkastuksella Liisan (nimi muutettu) luona. Hänellä oli toiveissa päästä ”jouluksi kotiin” eli saada koti sellaiseen kuntoon, että hänen pienine tyttärineen on siellä kiva asua joulun jälkeenkin. Liisa on antanut luvan julkaista tämän jutun ja kuvat blogissani ja saatte seurata raivauksen etemistä, viimeinen yhteinen kertamme on jouluviikolla. Olemme nyt varanneet 4 päivää työn suorittamiseen, mutta tarvittaessa jatkamme joulun jälkeen kaappien kanssa.

Ensimmäisenä vuorossa oli makuuhuone. Nyt huone oli niin täynnä, että sinne ei mahtunut sänkyä. Tarkoitus oli ollut, että huone olisi tyttären huone, mutta hän nukkuu äitinsä vieressä olohuoneessa, joten päätimme siirtää sängyn olohuoneesta ja tehdä huoneesta ihan oikean makuuhuoneen.

Kuvissa tilanne ennen ja 6 tunnin päivän jälkeen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

“Miten saisin puolison tajuamaan?” Kyselee Herra P.

Avainsanat

, , , ,

Koen olevani etuoikeutettu, kun ihmiset lähettävät minulle tällaisia kysymyksiä. Kiitos, Herra P., kun annoit luvan julkaista tämän blogissani.

Kysymykseni on: miten innostaa ja motivoida hamstraava ja tavaraan takertuva puolisoni luopumaan tavarasta? Syyllistäminen, valittaminen ja marmattaminen ovat käytännössä osoittautuneet huonoiksi keinoiksi. Keskustelunavaukseni ajautuvat yleensä keskinäiseksi kinasteluksi siitä mitä, miten paljon ja millä keinoin tavaraa pitäisi vähentää. Ne syövät käytännössä meiltä molemmilta energiaa, jota lapsiperheessä ei arjen rumban keskellä tunnetusti ole liikaa.

Ongelman ydin on seuraava: koen itse että nimenomaan puolisollani on ihan tajuttoman paljon turhaa tavaraa joista suurinta osaa hän ei koskaan käytä. Häntä ei tavaran runsaus ei selvästikkään samalla tavoin ärsytä, vaikka toki hänkin toisinaan kipuilee sisustuksen ikuista keskeneräisyyttä ja ihan vapaaehtoisesti vastikään karsi sadoista kirjoistaan noin neljäsosan (odottamaan ullakolle sitä kaunista päivää kun on aikaa myydä ne). Itse ahdistun kotimme runsaasta tavaramäärästään tavattomasti, en koe kotiamme kovinkaan viihtyisäksi. Toki minulla itsellänikin on vähennystarpeeni, mutta jos pitäisi antaa jonkinlainen veikkaus henkilökohtaisen tavaran jakosuhteesta puolisoni ja itseni välillä niin sanoisin että se on siinä 7-3 tai 8-2 paikkeilla.

Hyviä tapoja motivoida puolisoani mukaan karsimaan lyhyessä ajassa / kertarysäyksellä kotimme tavarat sekä osoittaa ahdistukseni syy puolisolleni otetaan ilolla vastaan.

Herra P.

Voi voi sentään. Kuulostaa varsin kimurantilta tilanteelta. Enpä lupaa, että viisasten kiveä tässä löydän, mutta voin kertoa muutamia asioita, joita tulee mieleeni.

Jos olet seurannut Himohamstraajat-ohjelmaa (minä olen katsonut vain yhden jakson ;)) siellä näyttää olevan sellainen tilanne, että tavaraa tullaan raivaamaan väkisin ja pakottamalla toinen siihen. Seuraukset eivät ole hyviä. Mielestäni luopumisen vapaaehtoisuus on kaiken lähtökohta. Jos ihminen pakotetaan luopumaan sellaisesta, mikä on hänelle tärkeää, kävellään hänen ylitsee. Raivauksen tuloksetkaan eivät jääne pysyviksi.

Toisaalta taas, parisuhteessa eläminen tällaisen ihmisen kanssa verottaa voimia ja henkistä energiaa. Liika tavara itsessään jo imee energiaa ja kun asiasta tulee vielä riitaa, on elämä varmaan molemmilla osapuolilla hankalaa. Tilanteesta kärsii koko perhe, myös lapset. En usko, että vaimosikaan varsinaisesti nauttii tavaramäärästä. Hän vain tarvitsee sitä johonkin.

Itse kyselen asiakkailtani, mitä tavara heille antaa. Aika usein tavarat antavat turvallisuutta tai oikeammin turvallisuuden tunteen. Tai niihin liittyy ”sukuvelvoitteita” eli suvun tavarat on ”pakko” säästää. Jotkut eivät raaski heittää pois käyttökelpoista ja ehjää tavaraa, vaikka se olisi tarpeetonta. Toisille taas shoppailu antaa mielihyvää, jota pitää kokea kerta toisensa jälkeen. Seuraukset näkyvät jossain eli kotina kasoina ja tilillä miinuksena. Olen myös huomannut ja lukenut, että masennus voi olla syynä tavaran kertymiseen. Masentuneen ihmisen päätöksentekokyky on heikentynyt ja voimat vähissä. Toisilla tavaramäärä on vain optinen harha, joka johtuu huonosti järjestetyistä kaapeista. Näissä tapauksissa kaappien järjestäminen vähentää tasoilla näkyvää tavaraa huomattavasti.

Sen tarkemmin perheenne tilannetta tuntematta, en esitä mitään ratkaisuvaihtoehtoja, vaan pikemminkin kyselisin vähän.

Oletko tarjonnut vaimollesi apua? Häntä voisi ilahduttaa, jos ottaisit asiaksesi laittaa vaikkapa Huutonetiin myyntiin ullakolle viedyt kirjat. Tai jospa tekisitte sen yhdessä? Voisitko ajatella, että auttamalla vaimoasi kirjojen laitossa voisit osoittaa, että välität hänestä ja kodistanne? Voisitko ehdottaa, että jos kirjat eivät mene kaupaksi, ne lahjoitettaisiin johonkin? Kirjoista voi tehdä paketteja esim. kaikki dekkarit yhteen kuvaan päällekäin siten, että selkämyksestä näkyvät nimet. Näin pääsee kerralla eroon useammasta kirjasta. Huutonetissä on oma osasto kirjapaketeille.

Voisitko samalla jutella vaimollesi tunteistasi (että sinua harmittaa, suututtaa ja jopa ehkä hävettää), että kotiinne ei voi kutsua ihmisiä tai kuinka olisit iloinen ja helpottunut, jos tavaraa vähennettäisiin? Olisiko kodissanne huone tai nurkkaus, joka julistettaisiin kamavapaaksi vyöhykkeeksi ja sinä olisit vastuussa sen pysymisestä siistinä?

Nämä ovat hankalia asioita. Toisen yli ei voi kävellä, eikä väkisin muuttaa. Puhumalla avoimesti ja minä-muodossa tavaran aiheuttamista tunteista, voisi olla jotain vaikutusta. Mutta viime kädessä sokeasta ei saa näkevää kuin ihmeellä.

Ja omia tavaroitaanhan voi raivata. Ehkä toinen huomaa, miten mukavaa se on, kun tavara vähenee…

Voimia ja tsemppiä sinulle ja perheellesi!

Maria

PS. Kysymyksestäsi inspiroituneena mietin joululahjaideaa heille, joilla on jo kaikkea – liikaa. Minulta voi ostaa raivauslahjakortin siten, että teen ensin Tupatarkastuksen. Siinä voimme yhdessä lahjanantajan ja -saajan kanssa selvittää, haluaako saaja ottaa lahjakortin vastaan. Jos saaja ei halua tai tarvitse apua, en veloita Tupatarkastuksesta. Mutta olen aika hyvä houkuttelemaan raivauksen aloittamiseen 😉

Mitä mieltä minimalismista?

Avainsanat

, ,

Juuso Palander asetti minut visaisen pulman eteen. Hän näet kysyi Facebookissa, mitä mieltä olen minimalismista.

Piti oikein miettiä.

Itse en ole minimalisti. Todellakaan. Ehkä juuri siitä syystä ymmärrän hyvin tavaran kanssa kamppailevia kanssaihmisiäni. Samoja tavaroita, mitä asiakkaiden luota raivaan, löytyy omista kaapeistani: 90-luvun verhoja, ”varmuuden vuoksi” säästettyjä Nokian ”varakännyköitä”, itsepoltettuja cd-levyjä ja käytettyjä lahjapapereita. Olen toki raivannut kotiamme siten, että tavaramäärä ei ahdista, vaan ne ovat siististi kaapeissa ja tarvittaessa löydän etsimäni.

Minimalismiin yhdistän mielessäni asketismin, itsensä kieltämisen, ehkä jopa hienoisen kiihkoilun. Keskustelen asiasta mielelläni ja tämä on minun mielipiteeni, joka naiselliseen tapaan voi myös muuttua 🙂

Kysyin mielipiteitä Ordinaren Facebook-sivuilla ja sain 11 kommenttia tähän päivään mennessä. Näytti siltä, että suppeasta otoksesta huolimatta asiasta keräämäni mutu-tieto pitäisi paikkansa. Olen nimittäin huomannut, että minimalismi, etenkin 100 tavaran haaste, viehättää etupäässä miehiä. Naiset näyttävät suhtautuvan tavaraan sallivammin, minimalismi olisi kyllä hienoa, mutta elämän realiteetit, kuten lapset, otetaan huomioon. Elämä saa näkyä.

Suomessa jo lähes viralliseksi vähentäjä-julkkikseksi on noussut Sampsa Kiianmaa, joka on blogissaan Vehmas Assembly kertoi projektinsa etenemisestä ja sittemmin on pohdiskellut hyvää elämää laajemminkin.

Olen bongannut muutaman asiasta innostuneen MIEHEN, kuten Sampsan esikuvan Dave Brunon ja Sampsasta vaikutteita saaneen Sähköpaimenen, blogit. Jostain syystä naisia ei näissä ympyröissä nähdä.

Sen sijaan naisiin näyttää vedonneen 100 tavaran vähennyshaaste. Sen esitti Saituri ja ainakin Ritva Rajander-Juusti ja Sotkuholisti tarttuivat haasteeseen.

Olisiko tässä nähtävissä miesten ja naisten eroa? Miehet pystyvät rajaamaan omat henkilökohtaiset tavaransa siten, että perheen yhteisiä ei lasketa. Ajattelisin, että naiset ajattelevat helpommin perheen yhteisiä kuin omiaan. Esimerkiksi perheen kukkamaljakot mies ajattelee suosiolla perheen omaisuudeksi, naiselle taas tulee heti stressi, jos pitäisi päättää, kenen ne ovat. Siitä syystä 100 tavaran vähentäminen on huomattavasti helpompaa. Ei tarvitse jaotella henkilökohtaisia ja perheen yhteisiä tavaroita.

Ehkä päädyn olemaan minimalismista sitä mieltä, että se on ok niille, joille se sopii. Ehkä suosittelisin minimalismia ostamisessa. Kohtuullisesti tavaraa, hyvin järjestettynä, voisi olla minun reseptini.

Mikä olisi sinun reseptisi?

Maria: Leppoisa seminaari 30.11.2010

Avainsanat

, , , , ,

Mietimme kollegani Anne Te Velde-Luoman kanssa seminaarin pitämistä. Hänen luentonsa Helsingin työväenopistossa ovat olleet tupaten täynnä. Kysyin Facebookissa, millainen on unelmienne seminaari. Paras vastaus oli: Osallistujat huomioiva, yllätyksellinen, kokemuksellinen, miellyttävästi ja hauskasti osallistava, erilaisuutta arvostava, uutta synnyttävä, virikkeellisessä ympäristössä ja tarjoaisi jotain kaikille aisteille.

Siinäpä oiva lähtökohta. Helsingissä on muutama sellainen paikka, joka vastaa omaa käsitystäni virikkeellisestä ympäristöstä. Viikissä sijaitseva Gardenia on yksi niistä. Siksi Leppoisa seminaari pidetään siellä.

Annen lisäksi tarvitsimme toisen puhujan. Olen seurannut pidempään Ritva Rajander-Juustin Simpilicitas-blogia ja lisäksi häneltä ilmestyi juuri Kohtuus kaikessa -kirja. Ritvan kanssa olemme tutustuneet toisiimme Facebookissa alkunsa saaneessa Friendtrepreneur-Ystäväyrittäjyys -ryhmässä tai heimossa, joiksi tällaisia yhteenliittymiä tai ihmisryhmiä myös voidaan kutsua. Kysyin Ritvaa ja hän sanoi tulevansa mielellään.

Annen aiheena on tavarat ja paperit sekä niiden vähentäminen. Ritva puhuu elämän kohtuullistamisesta, downshiftingista. On kovin muodikasta haaveilla oravanpyörän jättämisestä ja muuttamisesta mummonmökkiin maalle. Useimmille se on mahdotonta, mutta Ritva kannustaakin muutokseen korvien välissä. Miten voi elää leppoisampaa elämää, vaikka asuisi lähiössä kerrostalokaksiossa?

Jotta ilta olisi täydellinen, ainakin meidän naisten mielestä, sekä ennen seminaaria että sen jälkeen on varattu aikaa uusien ja vanhojen tuttavuuksien kanssa jutusteluun ja verkostoitumiseen. Käytössä on ”Twitter-etiketti” eli kenen kanssa vain saa heittäytyä jutustelemaan ja mihin tahansa keskusteluun osallistua. Usein näkee, että seminaareissa ja tapahtumissa ihmiset seisoskelevat seinänvierustoilla yksinään, vaikka varmasti mieluummin vaihtaisivat ajatuksia vieruskaverin kanssa. Leppoisassa seminaarissa ”viereiseen pöytään huutelu” täysin sallittua, jopa toivottavaa. Toisaalta, jos haluaa olla ihan rauhassa ja nauttia olostaan, sekin on mahdollista.

Ruumiin ravinnostakin on huolehdittu. Pimeää ja kylmää iltaa lämmittää kasviskeitto tuoreiden sämpylöiden kera. Lisäksi luvassa on pari yllätystä, jotka selviävät vasta paikan päällä. Mukavia yllätyksiä ei tässä elämässä ole koskaan liikaa.

Halusin järjestää sellaisen tapahtuman, josta olisi iloa ja hyötyä osanottajille. Sellaisen, joka kannattelisi pitkään ja antaisi eväitä ajatteluun. Halusin tarjota mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä. Halusin osallistua tällaiseen itse!

Tuletko sinä?

Ilmoittaudu heti tästä.

Lisätietoja: www.leppoisa.fi

Lataa tulostettava PDF-kutsu.

Maria ja muut: Leluvuoret halki, poikki ja PINOON (osa 3/3)

Avainsanat

, , ,

Jos leluja on vähän, ne mahtuvat säilytystiloihin vaikka miten päin. Jos niitä on kohtuullisesti, niille on löydettävissä paikat. Jos niitä on liikaa, kannattaa ensin lukea osat 1 ja 2. Sen jälkeen näistä vinkeistä voi olla apua. Kiitokset avustanne vielä kerran Pauliina Mäkelä, Milja Hahto, Jaana Huhta, Mari Pakkala-Weckström, Heli Kauppinen, Pirjo Olin, Laura Browne, Reija Marianne Wihinen ja Anu Vuollet!

1. Jokaiselle lelulle oma paikka: kirjat kirjahyllyyn, legot isoihin laatikoihin vaikkapa sängyn alle, pehmolelut säilytyspussiin, lego-ohjeet kansioon, satukasetit ja cd-levyt pieneen salkkuun, pelit hyllylle jne.

2. Vauva-aikana ja kun perheessä on pieni taapero, leluja kannattaa sijoittaa olohuoneessa alahyllyille ja -laatikoihin, joista lapsi voi huoleti ottaa lelut esiin ihan itse.

3. Säilytyksessä isot läpinäkyvät muovilaatikot ovat osoittautuneet parhaiksi. Niihin kun tekee tarrat sisällöstä, on tavarat helppo kerätä omiin laatikoihinsa. Ihan pieniä lapsia helpottaa, jos laatikoissa on vielä lelujen kuva. Digikameralla voi ottaa kuvan, printata ja liimata sen kontaktimuovin kanssa laatikon kylkeen.

4. Jos lapsia on useampia, voi jokaiselle varata ikioman laatikon kaikkein rakkaimpia, ikiomia, leluja varten.

5. Sängyn alle mahtuu monta laatikkoa. Puiset junaradat yhteen, duplot toiseen, leikkiastiat kolmanteen…

Olisiko paikkojen keksimistä vaikeampaa sittenkin saada lelut siirtymään niille? Vaikka paikat olisi merkitty hienosti ja jokaisella tavaralla olisi oma paikka, miten ne löytävät tiensä sinne?

Lasten ohjaaminen ja opastaminen lelujen, kirjojen, tavaroiden ja omien vaatteiden paikalleen laittoon pitää aloittaa ihan pienenä. Se vaatii meiltä vanhemmilta kärsivällisyyttä. Joka ilta pitää jaksaa ohjata lasta, vaikka ihan kädestä pitäen, laittamaan legot legolaatikkoon, palapelin palat omaan laatikkoonsa, nuket nukkumaan ja kirjat kirjahyllyyn.

Kun ”käskytys” tehdään lempeästi, yksi laji kerrallaan, lapsi oppii järjestelmällisyyttä. Jos tavaroita ei ole liikaa, lasta ei ala ahdistaa, vaan hän selviää niistä. Hyvä tapa on myös opettaa keräämään vanhat leikit pois ennen kuin uusia aloitetaan. Esimerkiksi palapelien kanssa tämä toimii varsin hyvin, jos ne ovat ylhäällä hyllyssä ja vaativat aikuisen antamaan niitä.

Kaikki lähteekin siis meistä vanhemmista, isistä ja äideistä. Vain esimerkillämme voimme opettaa lapsia huolehtimaan tavaroistaan. Ja samaa pitää jaksaa toistaa illasta toiseen. Palkkiona on se, että jo 2-vuotias osaa laittaa itse tavarat oikeille paikoilleen. Kuten Wihisen perheessä.

Maria ja muut: Leluvuoret halki, POIKKI ja pinoon eli osa 2.

Avainsanat

, , , ,

Tämänkin artikkelin kirjoittamiseen ovat osallistuneet Pauliina Mäkelä, Milja Hahto, Jaana Huhta, Mari Pakkala-Weckström, Heli Kauppinen, Pirjo Olin, Laura Browne, Reija Marianne Wihinen ja Anu Vuollet. Kiitokset!

Miten sisään tulevaa leluvirtaa sitten saa padottua? Joulu lähestyy ja hyvät neuvot ovat kalliit. Tai kuten tässä tapauksessa kallisarvoisia, mutta täysin ilmaisia. 🙂

1. Pyydä tätejä/setiä/kummivanhempia lelulahjojen sijaan keräämään hyvät aterin- ja astiasarjat. Näin lapsella on poismuuttaessa kaikki tarvittava valmiina.

2. Ehjiä leluja voi vaihtaa kavereiden kesken joko pysyvästi tai väliaikaisesti. Näin vanha tuntuu uudelta.

3. Sukulaisten kysellessä lahjatoiveita vanhemmat voivat esittää, että nämä voisivat yhdessä ostaa jotain isompaa. Hienommat legopaketit, nukkekodit ja isot sarjat ovat kalliita. Harvalla sukulaisella yksin on varaa digikameraan, uuteen kännykkään, tietokoneeseen tai pelikonsoliin, jollaisista nuorison toiveet usein koostuvat. Koko suvun kolehdilla vanhempien rahat säästyvät, eikä turhaa tavaraa tule kaapintäytteeksi.

4. Jos joulun ja merkkipäivien ongelmana on huonolaatuisten ja heti rikki menevien lelujen tulva, voi lahjanantajia kohteliaasti ohjeistaa vaikkapa ostamaan pari kestävää ja hyvälaatuista lelua. Sarjoja voi myös täydentää. Brion junarataankin uusia osia on vaikka millä mitalla.

5. Perintölelujen hyödyntäminen sukupolvesta toiseen on viisasta. Korkealaatuiset puulelut kestävät vuosia ja niitä voi kierrättää sisarusten lapsilla. Käsistään kätevä tekee omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen nukkeja, autoja ja vaikka mitä persoonallisia leluja.

6. Roolivaatteet, rakennussarjat, kirjat ja kehittävät lautapelit antavat tilaa lapsen omalle mielikuvitukselle enemmän kuin muottiinvaletut muovihirviöt.

7. Askartelutarvikkeet, muovailuvaha, piirustuspaperi, värityskirjat, vesivärit, sormivärit, kynät, sakset ja muu itseilmaisun välineistö on tervetullutta lahjatavaraa monessa perheessä. Ne kuluvat käytössä, eivätkä siis jää rasittamaan rajallisia säilytystiloja.

8. Vanhemmat eivät itse osta leluja ollenkaan. Yleensä sukulaisilta ja kavereilta syntymäpäivälahjaksi tulee jo enemmän kuin tarpeeksi.

9. Lahjakortit Linnanmäelle, elokuviin, sisähuvipuistoihin tai risteilylle ovat hyviä korvikkeita tavaralle. Sukulaiset voivat halutessaan osallistua lapsen harrastuksen kuten kuvataidekoulun, soitto- tai tennistuntien kustantamiseen. Lahjan antaja voi myös itse lupautua viemään lapsen vaikkapa karting-ajoon, seinäkiipeilyyn, kirjakauppaan, teatteriin, konserttiin, näyttelyyn, kotieläintilalle, jäätelölle, picnicille. Niistä jää varmasti paremmat muistot kuin heti rikkimenevästä autoradasta tai liian pienestä villapaidasta.

Mainion vinkin antoi Heli kirppisvierailuille: ”4-vuotiaat kaksospoikani tykkäävät kierrellä kanssani kirppareita, mikä on tietysti ihana asia. En kuitenkaan halua, että sieltä tarttuu meille mukaan isoja leluja, koska niille ei ole tilaa. Olenkin antanut pojille kirpparille mukaan pikkuriikkiset ”selkäreput”, siis sellaiset joihin mahtu suunnilleen 2 dl pillimehu, ei enempää. Pojat ovat saaneet reppuihin muutaman kolikon, ja sitten niillä ovat saaneet valita leluja, jotka mahtuvat noihin minireppuihin. Hyvin ovat tyytyneet tähän sääntöön. Rahan arvoa ja hintoja eivät tietysti vielä ymmärrä, mutta on kuitenkin hienoa kun saa itse maksaa kolikolla kassalla.:) Kaikki olemme tyytyväisiä kotiin tullessamme! Ilman reppusääntöä kirpparilla varmasti ruinattaisiin niitä kaikista isoimpia muovisia autoja jne.”

Maria ja muut: Leluvuoret HALKI, poikki ja pinoon eli osa 1

Avainsanat

, , , , ,

Pyysin Facebookissa Ordinaren ystäviä auttamaan leluaiheisessa blogikirjoituksessa. Idea osoittautui paremmaksi, kuin olin luullutkaan. Joukossa ei tyhmyys tiivistynyt, vaan viisaus. Tätä kutsutaan crowdsourcingiksi eli talkoistamiseksi. Kiitos osallistumisesta Pauliina Mäkelä, Milja Hahto, Jaana Huhta, Mari Pakkala-Weckström, Heli Kauppinen, Pirjo Olin, Laura Browne, Reija Marianne Wihinen ja Anu Vuollet!

Koska ideoita tuli niin paljon, päätin tehdä kolme pienempää blogikirjoitusta aiheesta. Ryhmittelin ideat sen mukaan, kuuluvatko ne kategoriaan halki (vähentäminen), poikki (sisääntulevan määrän patoaminen) vai pinoon (paikka kaikelle ja kaikki paikalleen).

Ja sitten itse vinkkeihin. Miten leluvuori on parasta halkaista?

1. Vauvanvaatteet ja lelut neuvolan laatikkoon, jossa lukee ”Saa ottaa”. Ja jos omassa neuvolassasi ei tällaista laatikkoa ole, sellaista voi hyvin ehdottaa. Myös oman taloyhtiön jätehuoneeseen voi ehdottaa kierrätysnurkkausta, johon tarpeettomat lelut voisi tuoda. Meidän taloyhtiössämme sellainen on ja löysimme poikani kanssa sieltä lego-aarteen eli vauvan pesuammeellisen legoja muutama vuosi sitten. Pesimme ne ja käytössä ovat vieläkin.

2. Lelut ja vaatteet kavereille ja sukulaisille.

3. Lahjoitus hyväntekeväisyyteen (esim. pakolaisten vastaanottokeskukseen)

4. Myynti kirpputorilla siten, että lapset saavat itse pitää rahat. Raha motivoi nuorisoa kuulemma oikein hyvin hankkiutumaan levyistä, leffoista ja muistakin turhista tavaroista eroon. Ja turhat tavarat pois ennen kuin uusia tulee.

5. Myytävien lelujen valikointi siten, että sarjat (kuten Briot ja Duplot) säästetään ja ”irtolelut” myydään kirpputorilla.

6. Lahjoittaminen päiväkotiin, iltapäiväkerhoon tai seurakunnan päiväkerhoon.

7. Hyvä keino lisätä lelujen ja kirjojen arvostusta on heittää rikkinäiset lelut, revityt kirjat ja palapelit, joista puuttuu paloja rohkeasti vain pois. Jos palapeli on rakas, lapsi varmasti pitää huolta, että palat kerätään talteen joka kerta. Poisheitettävistä kirjoista voi irroittaa kannet ja laittaa sivut paperinkeräykseen. Pahviset palapelit saa laittaa kartonginkeräyslaatikkoon. Jos taloyhtiössä kerätään energiajaetta, kirjan kannet voi laittaa sinne, kuten myös puupalapelit. Lelut ovat yleensä sekajätettä.

8. Päätös siitä, että enempää säilytystilaa ei leluille hankita. Kun uusia tavaroita tulee, vanhoja on vain pakko laittaa pois.

9. ”Pieneksi jääneet” lelut heti kiertoon, kun ne eivät kiinnosta enää. Jos uusia vauvoja ei ole tiedossa, 2-vuotiaan lelulaatikoita ei kannata täyttää puruleluilla ja helistimillä.

10. Lelujen piilottaminen yläkaappiin joksikin aikaa on hyvä keino vähentää lattioilla pyörivien lelujen määrää. Myös vähentämisen avuksi siitä on, kun jemmatuista leluista annetaan lapsen valita vaikkapa 5 kappaletta takaisin käyttöön. Jos sama lelu jää kerta toisensa jälkeen varastoon, sen voi vaivihkaa siirtää kirpparilaatikkoon.

Keksitkö vielä lisää vinkkejä tavaran vähentämiseen?