Pari avattua umpisolmuvyyhdin päätä

Kun Marian avustuksella sain pari langan päätä näkyviin umpisolmuistani, niin nyt olen jatkanut itsekseni hiljaksiin. Yksi osa-alue on lehdet, joita olen säästellyt jonkin artikkelin takia ja siksi, että olin aikonut panna lehdet sitten myyntiin. Kun tuli todettua että niistä olisi enemmän töitä kuin hyötyä, olen pystynyt heittämään läpikäymäni lehdet paperinkeräykseen suoraan. Kerään kassin, pari täyteen ja mies vie aamulla jätekatokseen. – Sillä poikkeuksella että viime vuoden numeroita ajattelin viedä vaikka hammaslääkärin/lääkärin odotushuoneeseen kun tulee asiaa. Jotain iloa vielä jollekin.

Toinen sara, jota käyn läpi on vaatteet, kankaat ja langat yms. tarvikkeet. Jotain tarvikkeita jo tarjosin ompelijalle, osasuoritukseksi korjausompelusta, oravannahkakauppaa. Hyöty on molemminpuolinen ja parempi mieli itselle.

Koska en ole jaksanut käydä alennusmyynneissä, täytyy keksiä muu keino löytää edullista ja kaunista päällepuettavaa. Sitä paitsi vaatevaraston läpikäynti on vielä kesken. Tosin tiedän että housuja tarvitsisin, mutta muuten yritän pidättyä ostamasta muuta uutta kunnes kaapeissa on väljempää.

Seuraava koitos?
Katselen välillä huokaillen ylikuormitettua ”työpöytää”. Se olisi kai hyvä kaivaa esiin seuraavaksi. Taitaa olla muutama vuosi vierähtänyt siitä kun sen ääressä on viimeksi saanut jotain tehtyä. Välillä saan kaivettua A4 tai A3 -kokoisen alan esiin, mutta se täyttyy yleensä yhtä pian.

Yksinään ei oikein osaa tarttua asioihin rivakasti. Sitä aloittaa tuolta ja vie jotain toiseen paikkaan, josta löytää jotain siirrettävää seuraavaan paikkaan. Lopuksi on pinoja levällään ympäri huushollia eikä mitään valmista. Lajitteluun kaipaisi jotain laskutasoa, mutta sellaista ei ole. Jollei sitten taas ala latoa tavaroita/papereita sille raivatulle sohvalle… – Ehkei kuitenkaan, kun se nyt viimein saatiin käyttökuntoon.

Paluu sosiaaliseen elämään?
Mies jo yllytti pitämään kotona tyttöjen iltaa kun sohva vapautui. Itse vielä jarruttelen; en kehtaa ennen kuin koti on paremmassa kunnossa. Mutta se häämöttää jo lähempänä. Tämmöistä tämä on, aallon harjalta pohjamutiin ja taas takaisin. Jaksamisen mukaan. Välillä harmittaa ettei etene nopeammin. Tuntui niin hyvältä se ensimmäinen rutistus, vaikka väsyinkin, saimme paljon aikaan ja tilaa tuli silmin nähden. Olinko siihen (vaatteiden perkaukseen) paremmin valmistautunut kuin näihin muihin osa-alueisiin?

Palkitseminen
Toisaalta tekisi mieli palkita itseä, toisaalta jatkan piiskaamista: ei ihan vielä. Taas sitä sitku-elämää…
– Mutta voinko hyvällä omallatunnolla palkita itseäni kun eteneminen on näin vähäistä? Entä mikä olisi oikea tapa? Vanha minä tahtoo shoppailemaan: Uusia vaatteita, jotain uutta sisustukseen, kirjoja… Pieni ääni sisällä sanoo, ettei sitä tapaa kannata jatkaa. Harkintaa peliin.

Entä hieronta tai muu hoito? Kuulostaa paremmalta. Toisaalta, enkö tarvitse ja ansaitse sitä ilman tekemistäkin?! Lihakset kireänä kuin viulunkielet. Tekisi taatusti hyvää, mutta maltanko? Rahanmenoa sekin. Ehkä jaksaisin pienen hemmottelun jälkeen ahertaa paremmin? Taidanpa sittenkin varata ajan…

Mainokset