Pari avattua umpisolmuvyyhdin päätä
Kun Marian avustuksella sain pari langan päätä näkyviin umpisolmuistani, niin nyt olen jatkanut itsekseni hiljaksiin. Yksi osa-alue on lehdet, joita olen säästellyt jonkin artikkelin takia ja siksi, että olin aikonut panna lehdet sitten myyntiin. Kun tuli todettua että niistä olisi enemmän töitä kuin hyötyä, olen pystynyt heittämään läpikäymäni lehdet paperinkeräykseen suoraan. Kerään kassin, pari täyteen ja mies vie aamulla jätekatokseen. – Sillä poikkeuksella että viime vuoden numeroita ajattelin viedä vaikka hammaslääkärin/lääkärin odotushuoneeseen kun tulee asiaa. Jotain iloa vielä jollekin.
Toinen sara, jota käyn läpi on vaatteet, kankaat ja langat yms. tarvikkeet. Jotain tarvikkeita jo tarjosin ompelijalle, osasuoritukseksi korjausompelusta, oravannahkakauppaa. Hyöty on molemminpuolinen ja parempi mieli itselle.
Koska en ole jaksanut käydä alennusmyynneissä, täytyy keksiä muu keino löytää edullista ja kaunista päällepuettavaa. Sitä paitsi vaatevaraston läpikäynti on vielä kesken. Tosin tiedän että housuja tarvitsisin, mutta muuten yritän pidättyä ostamasta muuta uutta kunnes kaapeissa on väljempää.
Seuraava koitos?
Katselen välillä huokaillen ylikuormitettua ”työpöytää”. Se olisi kai hyvä kaivaa esiin seuraavaksi. Taitaa olla muutama vuosi vierähtänyt siitä kun sen ääressä on viimeksi saanut jotain tehtyä. Välillä saan kaivettua A4 tai A3 -kokoisen alan esiin, mutta se täyttyy yleensä yhtä pian.
Yksinään ei oikein osaa tarttua asioihin rivakasti. Sitä aloittaa tuolta ja vie jotain toiseen paikkaan, josta löytää jotain siirrettävää seuraavaan paikkaan. Lopuksi on pinoja levällään ympäri huushollia eikä mitään valmista. Lajitteluun kaipaisi jotain laskutasoa, mutta sellaista ei ole. Jollei sitten taas ala latoa tavaroita/papereita sille raivatulle sohvalle… – Ehkei kuitenkaan, kun se nyt viimein saatiin käyttökuntoon.
Paluu sosiaaliseen elämään?
Mies jo yllytti pitämään kotona tyttöjen iltaa kun sohva vapautui. Itse vielä jarruttelen; en kehtaa ennen kuin koti on paremmassa kunnossa. Mutta se häämöttää jo lähempänä. Tämmöistä tämä on, aallon harjalta pohjamutiin ja taas takaisin. Jaksamisen mukaan. Välillä harmittaa ettei etene nopeammin. Tuntui niin hyvältä se ensimmäinen rutistus, vaikka väsyinkin, saimme paljon aikaan ja tilaa tuli silmin nähden. Olinko siihen (vaatteiden perkaukseen) paremmin valmistautunut kuin näihin muihin osa-alueisiin?
Palkitseminen
Toisaalta tekisi mieli palkita itseä, toisaalta jatkan piiskaamista: ei ihan vielä. Taas sitä sitku-elämää…
– Mutta voinko hyvällä omallatunnolla palkita itseäni kun eteneminen on näin vähäistä? Entä mikä olisi oikea tapa? Vanha minä tahtoo shoppailemaan: Uusia vaatteita, jotain uutta sisustukseen, kirjoja… Pieni ääni sisällä sanoo, ettei sitä tapaa kannata jatkaa. Harkintaa peliin.
Entä hieronta tai muu hoito? Kuulostaa paremmalta. Toisaalta, enkö tarvitse ja ansaitse sitä ilman tekemistäkin?! Lihakset kireänä kuin viulunkielet. Tekisi taatusti hyvää, mutta maltanko? Rahanmenoa sekin. Ehkä jaksaisin pienen hemmottelun jälkeen ahertaa paremmin? Taidanpa sittenkin varata ajan…
Ordinare 
Kiva kuulla sinusta ja projektistasi, Tikru-Ihaa!
Hienoa, että olet jaksanut luopua lehdistä ja lehtileikkeistä! Se on henkisesti aika rankkaa sekin, vaikka ei uskoisi. Ja hyvä idea viedä ompelijalle kankaita, lankoja jne. Sekin hienoa, että käytät ompelijaa vaatteiden korjaukseen, ellet itse jaksa/osaa.
Kangaskaapilla möyrin minäkin juuri nyt. Kaksi korkeaa komeroa on täynnä lankalaatikoita, joista osa on järkevästi täytettyjä, osa täynnä uskomatonta rojua… Etsin tilkkupeittooni nimilappuja ja päätin, että käyn komeron läpi hylly hyllyltä, onhan minulla vapaapäivä…
Todellakin, mikä olisi palkinto raivauksesta muu kuin selkeämpi koti? Ja pitääkö odottaa palkitsemista siihen asti? Tuo miehesi ehdottama tyttöjen ilta kuulostaa hyvältä ajatukselta. Saisitko sitä varten raivattua esimerkiksi olohuoneen kokonaan? Onko muita huoneita, jonne voisi rojua siirtää välivarastoon ovien taa, jonne et ystäviä päästäisi?
Maria ei varmasti tykkää tällaisesta vilunkiehdotuksesta 🙂
Voimia upeasti alkaneella raivauksen tielläsi!
Tikru-Ihaa kiittää ja kumartaa…
Ai niin, lehdistä olen siis luopumassa, mutta en vielä leikkeistä… ainakaan kaikista. Ehkä senkin aika tulee vielä. (Tosin, vanhemmasta päästä olen jo laittanut niitäkin paperinkeräykseen.)
Vielä on matkaa kokonaisten huoneitten raivaukseen. Ja tuo välivarasto-tie on loppuun käyty: Nyt on tehtävä kauaskantoisempia ratkaisuja.
Tikru-Ihaa
Oi Tikru-Ihaa, sinä ihana nainen ❤
Viimeksi vähän haastoin sinua lehti- ja lehtileikeasiassa. Kyselin, koska aiot lukea niitä ja mitä menetät, jos heität niitä pois. Vaikka silloin minusta tuntui, että painostin ehkä hieman liikaakin, olen todella iloinen, että nyt olet itseksesi asiaa prosessoinut. Ja vieläpä mitä mainioimmin tuloksin. Olen todella ylpeä sinusta!
Palkitse itsesi sellaisella tavalla, joka tuottaa sinulle mielihyvää. Parasta on tietysti, jos tavaraa ei kerry lisää. Sainkin tästä blogikirjoitusidean…
Palaan siihen, kun saan aikaiseksi kirjoittaa sen.
Kiitos taas, että jaat näitä ajatuksiasi kanssamme. Voimia ja hyviä päiviä sinulle!
Vautsi, Tikru-Ihaa! Tottakai olet ansainnut jonkin sortin palkintoja pitkin matkaa 🙂
Kukkaro ei ehkä kestä kovin usein hierojalla tms käyntiä, mutta jos vain jaksaa, niin voihan kotonakin itseään hemmotella. Itse olen esim. satsannut vartaloöljyyn, jonka käyttö on joka kerta pientä arjen luksusta. Kun kerran jotain kuitenkin iho kaipaa, niin tuosta ei tule ylimääräistä tavaraa.
Ai niin, vinkvink – jos sattuu olemaan epämieluisaa saippuaa, shampoota tai suihkusaippuaa kaapintäytteenä, niin niillä pesee ihan hyvin lavuaaria / suihkuseiniä / ammetta…
Toivottavasti Tikru-Ihaan projektikin on edistynyt. Minulla kun ei ole omaa blogia, niin loruilen sitten tähän omia edistysaskeliani. Pakko saada jakaa 🙂
Siivosin tosiaan kirjastomme kaksi kangaskomeroa hylly hyllyltä etsiessäni niitä niminauhoja tilkkupeittoon. Niiden rasia olikin pudonnut komeron lattialle lankakoritelineiden viereen. Löytyivät siis vihonviimeisestä kolkasta, jonka tarkistin! Olin päättänyt järjestellä vain siihen saakka, että löydän ne. Nyt joka hylly tuli käytyä läpi ja aika paljon järjestystäkin sain aikaan, vaikka täydellisyys veisi liian kauan…
Sortteerasin sentään raidalliset ja ruudulliset yhteen koriin, ohuemmat kukalliset toiseen, paksummat kukalliset ja niihin sopivat tietyt raidalliset näytepalat omaansa, joulukankaat omaansa jne… Silti vielä jäi epämääräisiäkin tilkkunauhakoreja, mutta toisella kerralla sitten.
Kirjaston lattialla kirjahyllyn vieressä seisoi neljä Ikean säilytyslaatikkoa. Kankaita, jotka eivät olleet mahtuneet komeroon tai aloitettuja tilkkutyöprojekteja. Enää ei ole. Pari laatikkoa sain mahtumaan komeroon, pari tyhjensin lankakoreihin, joissa yllättävästi oli tilaa.
Yksi jätesäkillinen tuli täysin epämääräistä kaatopaikkakamaa, toinen kangaspaloja jne energiajakeeseen. Mielelläni olisin jatkanut järjestely, kun alkuun olin päässyt, mutta kun piti ommella se pojan synttäripeitto valmiiksi ja sitten on vielä takin vuori ja työtkin on tehtävä ja vanhan äidin luona käytävä ennen kuin lähden viemään sitä peittoa…
Ihan oikeasti minun tavarakaaokseni ei johdu siitä, että ostaisin hulluna enää lisää, vaan siitä, että ehdin raivata entisiä vain niin pienissä erissä! Elämä kaiketi liian täynnä muuta 🙂 Hamstraaja hamstraa sekä roinaa, että elämänsisältöä liikaa, ei vain osaa olla kohtuullinen…
Noista lehtileikkeistä vielä.
En tiedä, millaisia leikkeitä sinä säilöt, koska meillä jokaisella on omat ”tärkeät juttumme”. Minulla ne ovat yleensä henkilöhaastatteluja esimerkiksi tutusta tai sitten minulle tärkeästä kirjailijasta tai taiteilijasta. Tai jostain ihanasta talosta tai elämäntavasta, joka on puhutellut.
Olen nyt antanut itselleni luvan säilöä niitä yhteen tiettyyn ”muistojen” kartonkilaatikkoon, aika korkeaan 🙂 Sinne heittelen jotain muutakin omaan henkilöhistoriaan liittyvää. Käyn laatikkoa läpi muutaman vuoden päästä nyt kuusivuotiaan pojantytön kanssa ja jkerron, miten nämä ihmiset liittyvät mummuun. Tämmöistä kuvittelen…
Tulipa vielä mieleen jotain tuosta Tikru-Ihaan kirjoituksesta, tarkemmin sanottuna vaatepuolesta. Olen ollut aiemmin kolmeenkin kertaan tuunausompelukurssilla, jossa itse tein pääasiassa pieniä muutoksia, jotta sain vaatteet sopimaan paremmin. Isoin projektini taisi olla liian lyhyistä farkuista farkkuhame. Muiden kurssilaisten touhuihin verrattuna se oli kuitenkin vielä kesyä… Voi herranjestas mitä osa keksi! Siinä tuli kyllä edullisesti uutta vaatetta, kassia ja ties mitä. Ja yksi työ saattoi näillä kekseliäillä ja rohkeilla madaltaa turhien/käyttämättömien/rikkinäisten pinoa useammallakin, joten roinakin väheni! Toki roina väheni minullakin, kun sai sopimattomat/rikkinäiset käyttökelpoisiksi. Sitäpaitsi sai uudelleen käyttöön niitä tosi mieleisiä, joita ei millään malttaisi pois heittää.
Jos taito – ja aika! – riittävät, niin tuota voi tehdä itse, ja silloin se on melkein ilmaista. Mutta eiköhän tuohon voi ompelijaakin hyödyntää. Tampereella on jopa yksi ompelimo, joka on oikein erikoistunut tuunaukseen (tosin tyyli taitaa olla rajumpi). Työmääräkin on pienempi kuin alusta asti teettäessä.
Ystävien kutsuminen kylään juhlistamaan uudelleen löytynyttä sohvaa on aivan loistava idea! tai keittiön pöytää tai mitä tahansa lattiapintaa… Harrastaa sosiaalista palkitsemista! Lisäksi siinä voisi tulla avauduttua myös heille ongelmistaan, ja saada tukea -ja kenties apua- sieltäkin.
Vaikka tiedän toki, kuinka korkea kynnys siihen voi olla, niin hyvää kuin ilta ystävien kanssa nauraen tekisikään! Minulla on edelleen, kolme vuotta asuttuani asunnossani, tupaantuliaiset pitämättä, koska ei tänne ketään mahtuisi sekaan…