Yritystä vaikka väkisin
 Itkua vääntäen ja hammasta purren. Ryhdyimme sohvan esiinraivaukseen. Ei kovin sujuvaa, mutta jotain valmista kuitenkin: Isäntä pääsi kuin pääsikin raivauspäivän päätteeksi pötköttämään pitkälleen sohvalle. En muista milloin olisin nähnyt sohvan alkuperäistä väriä viimeiseksi, siinä kun on ollut suojana huppu. Lisäksi, nyt kun roinat olivat poissa sai päällisen, taustan ja alustan imuroitua. Ja hupun heitin pyykkiin.

Päivän saldo
Viimeksi kun laitoimme pelkästään vaatteitta, niin tulosta syntyi hyvin. Nyt kun oli sekalaista sälää, tuntui että aikaa kuluu eikä paljon mitään tapahdu. Oli vähän väliä säntäiltävä sinne tänne viemään jotain. Päivän saldo oli vaatimaton: 1 vajaa muovisäkki energiajakeeseen, 3 kassia keräyspaperia, 1 kassi pahveja ja kierrätyskeskukseen 1 pahvilaatikko ja vajaa säkki tavaraa.

Lisäksi päätöksenteko oli vielä enemmän hakusessa koska vointi oli todellakin lähinnä surkea. Ilman Mariaa päivä olisi jäänyt pyjamapäiväksi. Miten Hesarin kuukausiliitteistä luopuminenkin voi olla vaikeaa? Tai lehtileikkeistä?
Huomasin, että toinen kerta tuli (vointiini nähden) liian pian. Seuraavaan kertaan on vähän enemmän aikaa, ehkä ehdin ja jaksan tehdä itse jotain tässä välillä? Edes valmistaudun luopumisen tuskaan? Tai jatkan hyvin alkanutta vaatteiden järjestämistä?

Aikataulutusta
Maria ehdotti koko huushollin tavoitteeksi tämän vuoden aikana. Se tuntuu jotenkin aika kaukaiselta. Lisäksi arveluttaa rahojen riittäminen. Tuntuu, että tarvitsen apua aika paljon. 
Tällaisiin asioihin pitäisi panostaa yhtä lailla kuin reseptilääkkeisiin tai terapiaan mielenterveyskuntoutujien elämässä. Uskoisin, että hyötysuhde olisi melko hyvä. Ehkä kuitenkin otamme yhden palan kerrallaan…

Mainokset