Ei aina mene niin kuin Strömsössä…
Hyvä putki katkesi mielialan laskuun. Ei vaan synny valmista. Sentään sain ne valmiiksi pakatut kassit tieltä pois.
Yksi hyvä puoli masennuksessa: Ei pahemmin ole huvittanut lähteä shoppailemaan (kuten ei kyllä paljon muuallekaan). Olen enimmäkseen viettänyt pyjamapäiviä kotona. Vain pakottavista syistä olen pukenut ja lähtenyt liikkeelle, usein vasta iltapäivällä jos ollenkaan.
Minulta puuttuu edelleen visio, en näe metsää puilta. Jollei tiedä mihin on menossa ei tule koskaan perille. Tai niin kuin joku viisas sanoi: Ellei tiedä mihin purjehtii, ei mikään tuuli ole myötäinen.
Aikomuksia oli, ehkä liiankin kanssa. Josko se sitten tukehtui omaan mahdottomuuteensa? Tiedä häntä.
Josko vaikka taas Marian kanssa sujuisi paremmin.
Ordinare 
Itsekin masentuneena olen todennut, että hyvän, aktiivisen päivän, tai viimeistään parin peräkkäisen, jälkeen tulee melkein aina takapakkia, jollei muuta niin siksi että väsyy. Siitä pääsee paremmin yli kun tietää, että kyllä se vuoristorata taas vielä ylöspäinkin vie.
Ja vision puutehan on yksi erittäin todennäköinen masennusoire! Tsemppiä vaan, roinan hävitessä saat visioillekin taas tilaa.
Hei! Ne pyjamapäivät ovat kaikkein parhaita. Älä otakaan mitään stressiä vaan makaa vaan pyjamassa mutta mieti vain yhtä kohtaa asunnossasi, sitä mikä on sinulle kaikkein ongelmallisin. Eipä aikaakaan, keksit ratkaisun ongelmaan. Mutta muista olla mielessäsi sekaantumatta useampaan kuin vain yhteen valitsemaasi asiaan. Silloin ei pyjamapäivätkään ”mene hukkaan”. Vastaukset eivät ehkä tule vielä yhden päivän, ehkä ei vielä viikonkaan mietinnän jälkeen, mutta kyllä se sieltä tulee.
Anteeksi, mutta uutena lukijana huolestuin masennuksesta ja pyjamapäivistä. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että päivä kannattaa aloittaa pukeutumalla ja jopa hiukan laittautumalla sekä kunnollisella aamupalalla. Sitten miettiä seuraavia töitä yksi asia kerrallaan. Uloskin kannattaa mennä ihan joka päivä, edes pikkasen vaikka viemään roskat.
Kiitoksia kommenteistanne Milja, Sinikka ja Päivi!
On hienoa, että kannustatte ”Tikru-Ihaata” ja hän arvostaa lukijoiden osallistumista keskusteluun. Hänet tavanneena ja hieman tarkemmin tuntevana kuitenkin toivoisin, että palaute pysyisi tsemppaustasolla.
Masentuneesta ihmisestä ystävälliseksi tarkoitettu ”reipastu nyt” neuvominen saattaa tuntua siltä kuin puukkoa väännettäisiin haavassa. ”Tikru-Ihaa” on aivan ihana ihminen, joka sairastaa masennusta. Silloin, kun ei saa vaihdettua vaatteita, niitä ei vaan saa vaihdettua, muusta puhumattakaan.
Kukapa meistä sokeallekaan sanoo, että ”katso nyt” 😉
”Tikru-Ihaa” tekee raivaustyötä omaan tahtiinsa ja sen raportointia meillä on etuoikeus seurata, samoin kuin hänen tavarapohdintojaan. Monet lukijat varmaan löytävät niistä itsensä, vaikkei diagnoosia olekaan. Omia mietteitään jokainen halukas voi kommenttiosiossa jakaa. Se on sitä vertaistukea. 🙂
Hei!
En ole paljoa ehtinyt tikruun tutustua ja siksi kommenttini saattoi olla vähän kökkö. Tunnustan rehellisesti myös etten tiedä masennuksesta paljoakaan… ehken mitään.
Omasta olostani vain tiedän, että minulle tulee paha olo jos olen koko päivän sisällä ja yöpuvussa. Pää käy niin kipeäksi, että se tuntuu räjähtävän, kuten koko kämppä jos en vie haisevia vauvamme vaippoja pihalle. Niin meillä nuo lapset järjetävätkin ohjelmaa ja sitä raivaamista olisi lasten huoneessa, mutta pyörryn taatusti jos lähden syömättä yrittämään. Varmaan heittää verensokeritkin ei vain pelkkä pää.
Mutta ei tikrukaan ole yksin tilanteessaan ja ei aina tarvitse saada jotain aikaan, uskoisin. Joskushan voi antaa aikaa itselleen ja kuunnella vaikka mielimusiikkiaan pyjamassaan tai muuten. Ahkera ei välttämättä saa aikaan muuta kuin turhaa aherrusta kun tarpeeksi hyvin suunnittelee on se kuin puoliksi tehty.
Kysehän ei tosiaan ole siitä, ettenkö tietäisi mitä pitäISI tehdä tai mikä luultavasti parantaisi oloa. Kun ei kerta kaikkiaan saa edes aloitettua… Ja jos toimii, toimii vasten parempaa tietoaan juuri päinvastaiseen suuntaan, esim. puputtaen suklaata tai muuta makeaa. – Ja kaiken huippu on se, että tuntee huonommuutta ja huonoa omaatuntoa siitä ettei pysty kykenemään…
Voi miten tutulta tuo kuulostaakaan, Tikru-Ihaa, tuo ettei saa aloitettua, ei mentyä ulos kävelylle, vaikka tietäisi sen parantavan oloa jne, sitä vain juuttuu onnettomaan noidankehäänsä…
Mutta miten ihanaa, että olet saanut sohvasi näkyviin! Sille suuret huurraat!
Masennus on katala kaveri, jonka vanavedessä tulevat juuri nuo huonommuuden ja huonon omantunnon tunteet. Toivottavasti Tikrusi on jo kulman takana odottamassa, että saa jälleen panna mammaan vauhtia ja Ihaa saa väistyä kuvioista!
Tikru väijyy kyllä kulman takana, joskus yllättävänkin lähellä. Mutta sen pomppiva tyyli ei päästä myöskään kovin helpolla… Itse kyllä kaipaan Tikruani, koska silloin saan aikaan asioita. Vai onkohan se sittenkin niin, että touhuan paljon ja kuvittelen saavani aikaan asioita?? Tikruna voi joka tapauksessa ottaa vähän rennommin. Ihaa märehtii, rämpii ja empii.
Tikru-Ihaa
Ihan tässä alkaa tkettää, niin tutulta tämäkin kuulostaa! Toivottavasti asiasi ovat liikkuneet parempaan suuntaan! Masennus toimii juuri lumipalloefektillä…